Tämäkö muka jotain aktiivista blogin päivättelyä - Hah. Pahoitteluni hiljaisuudesta, jatkuvien teknisten ongelmien takia ei edes huvittaisi kirjoittaa mitään. Okei, ehkä olen vain vähän laiska ja saamaton. Anyway, sain yhden kaverin houkuteltua pelaamaan star stablea. Harmi vain, kaverini ei voi pelata läppärin ollessa rikki. Sylviellä kuitenkin on star rider kymmenen päivän ajan joten pelailen ukkelilla joka päivä niin paljon kuin ehdin. Olen pelaillut Sylviellä ahkerasti tähän asti kun on ollut lomaa, mutta se on ärsyttävää kun joutuu tekemään samat tehtävät, mitkä olen aikaisemmin tehnyt Vanella.
Peli on viime päivinä ollut lagittava eikä ole oikein toiminut ja ylläpito on sekoillut vähän väliä.
Kävin viikonloppuna myös Vanella pelaamassa, vaikka en paljoa mitään tehnytkään. Huomasin peliin kirjautuessani, että olen saanut 200 star coissia, kuten kaikki muutkin. Pelasin hetken aikaa ja huomasin, että yhtäkkiä niitä olikin jo 400. Innoissani menin ostamaan fort pintaan uutta hevosta ja löysinkin jonkun halvan (300 sc) konin, joka mielestäni oli ihan hieno ja yritin keksiä sille nimeä. Nimen keksiminen olikin hiukan hankalaa ja siihen meni yli puoli tuntia. Lopulta nimen keksittyäni klikkasin tekstiä, josta pystyy ostaa hevosen. Näyttöön ilmestyi se normaali kuva ja teksti, jotka tulevat uutta hevosta ostaessa. Odotin hetken, mutta peli heittikin minut ulos (kyseessä ei ollut mikään fatal program error). Menin takaisin peliin ja huomasin, että minulla oli -99 star coinssia. Minulla ei siis oikeasti ole ollut 400 star coinssia vaan ne 200, joten ostaessani hevosen star coinssini menivät miinuksen puolelle. Pääasia kuitenkin oli, että sain hevosen ja ei harmita paljoakaan, että menetin 100 sc. Chatissa moni muukin kirjoitti saaneensa vähän ylimääräistä pikselirahaa.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa tuosta Sylviestä, niin en enempää rupea kirjoittamaan pelin lagitteluista. Alla on kuvia Sylviestä ja muista jutuista. Nauttikaa.
Vanha kuva, mutta pakko se on laittaa.
Tämänhetkinen rahatilanne. :D
Visiitillä...
kakka-edit
Valedalen kahvilassa on hämärä tarjoilija.
Joku vanha kuva kulmikkaasta pikselihevosesta silloin star riderin aikaan .__.
kakka-edit nro 2
Ja lulz vielä joku asiaan liittymätön kuva, jonka vahingossa latasin flickriin
NYAN PRKL!
Joulu on ohi ja lumet suli veke. Sylviellä pelailu jatkuu vielä pari päivää ja sitten alan kouluttamaan Vanen uutta hevosta. Peli näyttää taas ihan oudolta ilman lunta, mutta ei se mitään, koska päivityksessä tulivat jarlaan uudet tehtävät joten sinne siis. Ei muuta tällä kertaa ja anteeksipyyntöni sekavasta tekstistä ja kun tämä teksti nyt tulee näin myöhässä.